Yhdistyksemme perustajajäsenet ja alkuunpanijat olivat Senja Sihvola ja Iida Kalso. Elettiin vuoden 1938 maaliskuuta, kun yhdistys otti nimen VALTION SAIRAALAIN HENKILÖKUNNAN YHDISTYS. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Emil Nyberg. Yhdistyksemme on ensimmäinen sairaala-alan huolto- ja apuhenkilökuntaa edustava SAK:n ja Kunnantyöntekijäin liittoon järjestäytynyt yhdistys. Kunnantyöntekijäin liittoon liityttäessä järjestysnumeroksi tuli 035. Sotavuodet koettelivat yhdistystä niin toiminnallisesti kuin jäsenkehityksen kannalta.
Vuonna 1958 säädettiin laki keskussairaalain perustamisesta koko maahan. Helsingissä se olisi merkinnyt uutta organisaatiota. Silloin Valtionsairaalat nimi muutettiin Helsingin yliopistolliseksi keskussairaalaksi. Näin syntyi HYKS ja rakennettiin "Hilton", uusi keskussairaala Meilahden mäelle. SAK:n yhdistymisen myötä 1970 ja 1971 jäsenmaksunperintä tuli mahdolliseksi suoraan palkasta, mikä auttoi yhdistyksemme jäsenmäärän kasvuun.
Jäsenmäärän kasvaessa yhdistys kehittyi moneen eri suuntaan. Vuonna 1974 ostimme kesälomanviettopaikaksi Karttulan kunnasta Kesäkoti Hyssylän, jota nimeä edesmennyt jäsenemme Erkki Saarela ehdotti. Nimi viittaa HYKS:iin ja hiljaisuuteen.
Yhdistyksemme hallituksessa ja toiminnassa on ollut mukana aktiivisia ja tarmokkaita henkilöitä, ja näin olemme tulleet 70 vuoden ikään. Vuonna 1984 ostimme toimitilaksi Kolmannelta Linjalta liikehuoneiston, jonka korjasimme ja kalustimme samana vuonna.
Omistimme Hyssylän 36 vuotta.
Vuonna 2010 kesälomapaikkamme Hyssylän myynti tuli ajankohtaiseksi. Vuodesta 2007 emme palkanneet enää valvojaa kesäajaksi Hyssylän vähäisen käytön vuoksi, eikä vuosina 2008 ja 2009 tullut majoitusmaksuja ollenkaan. Aloimme harkitsemaan tilojen myyntiä. Valmistauduimme siihen kevätkokouksessa kysymällä jäsenistön mielipidettä ja varmistimme vielä ylimääräisessä jäsenkokouksessa, niinkuin säännöt vaatii, jäsenistön luvan myymiseen.
Kevätretkellä toukokuussa allekirjoitimme myyntisopimuksen Kuopion Huoneistokeskuksen välittäjän kanssa. Heinäkuun 12. 2010 kauppakirjat lomakoti kiinteistöstä ja rantatontista allekirjoitettiin. Irtaimiston huutokauppasimme 24. heinäkuuta klo 12−16. Meklarina Viljo Karhunen. Väkeä oli hyvin paikalla ja tavara vaihtoi omistajaa. Aila Sikanen piti buffettia, myi kahvia ja munkkeja kaupan käydessä kuin siimaa. Loput myyntiin kelvottomat tavarat Ajo-Rasti vei Kuopion Jäte-Kukon kierrätysasemalle. Hallinnon luovutus tapahtui 5. elokuuta 2010 klo 12.00. Tilaisuudessa todistivat Aila ja Seppo Sikanen.
Nykyisin jäsenmäärä on noin 1300.